Artikkelit

Kuvia parantuneista kulmien kestopigmentoinneista

Kulmapigmentointia harkitsevien toiveena on usein nähdä kuvia parantuneista pigmentoinneista. Tähän postaukseen olen koonnut kuvia eri kulmapigmentoinneista ja tekovaiheista. Jokaisessa kuvassa on kuvatekstit, jossa on selitys kuvan pigmentoinnin vaiheesta. Kehoitan lukaisemaan kuvatekstit, jotta ymmärrätte kussakin kuvassa olevan tilanteen. Postauksen tarkoitus on myös hieman selventää jälkipigmentoinnin merkitystä.

 3D-pigmentointitekniikka ennen jälkipigmentointia

Alla olevassa kuvassa on usein kulmapigmentointien esittelyssä käyttämäni menetelmä; kuva yhteen liitettynä kulmista ennen pigmentointia ja heti sen jälkeen. Yllä olevassa kuvassa siis kulmakarvat ovat ilman meikkiä sekä pigmentointia. Alemmassa kuvassa on kulmat pigmentoitu karvatekniikalla eli 3D pigmentointitekniikalla. Kuva on siis otettu välittömästi käsittelyn jälkeen, joten pigmentoidut karvat ovat tarkkarajaisia ja iholla on myös hieman punoitusta. Yleensä tekemäni pigmentoinnin jälkeen ei turvotus tai punoitus ole tuon pahempi. Joskus kudos ei reagoi pigmentointiin tuotakaan vähää. Lomaviikon pitäminen töistä kulmapigmentoinnin takia on siis tarpeeton.

Kulmapigmentointi karvatekniikalla ennen käsittelyä ja heti käsittelyn jälkeen

Kulmapigmentointi karvatekniikalla ennen käsittelyä ja heti käsittelyn jälkeen (ei parantuneena)

Kulmapigmentointi karvatekniikalla heti ensimmäisen käsittelyn jälkeen (ei parantuneena)

Kulmapigmentointi karvatekniikalla heti ensimmäisen käsittelyn jälkeen (ei parantuneena)

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena ensimmäisen käsittelyn jälkeen

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena ensimmäisen käsittelyn jälkeen

Yllä olevassa kuvassa oleva pigmentointi sai kuvan ottamisen jälkeen vielä toisen käsittelyn eli jälkipigmentoinnin. Väriä lisättiin jokaiseen pigmentoituun karvaan pysyvyyden varmistamiseksi ja tasaisemman jäljen saavuttamiseksi. Pigmentoidut karvat ovat hieman pehmeämmän näköiset ja myös väri on vaalentunut hieman, kuten asiaan kuuluu. Heti käsittelyn jälkeen ja noin viikon ajan pigmentoinnin jälkeen näyttää pigmentointi tummemmalta. Kuollut ihokerros hilseilee ihon pinnalta yleensä melko huomaamattomasti pois ja alta paljastuu hieman pehmeämpi jälki ja lopullinen väri.

Tässä tapauksessa asiakas oli pigmentointiin kauttaaltaan tyytyväinen. Jälkipigmentoinnissa tarkastetaan aina pigmentoinnin muoto sekä väri. Tällä kertaa ehdotin  itse, että lisäisimme käytetyn ruskean pigmentointivärin joukkoon hiukan lämpimämpää sävyä. Asiakas antoi minulle ohjat tässä asiassa, joten lämpöä lisättiin. Melkolailla saman näköinen pigmentoinnista tuli kuitenkin jälkipigmentoinnin jälkeen kuin ylläolevassa kuvassakin.

 Jälkipigmentointi

Seuraavassa tapauksessa on muutama hyvä esimerkki siitä, mitä jälkipigmentoinnissa voidaan tehdä. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa kulmakarvat luonnon tilassa.

Ennen kestopigmentointia

Ennen kestopigmentointia

Ennen kestopigmentointia

Ennen kestopigmentointia

Alla olevassa kuvassa on pigmentointivärillä tehty esipiirros puhdistetulla iholla. Piirrosta ei pyyhitä pois, vaan pigmentoin kevyesti hahmotelman pigmentoinnista suoraan piirroksen päälle. Vasta sen jälkeen piirros pyyhitään pois ja näin varmistetaan, että mallista sellainen kuin on suunniteltu. Aiheesta voi käydä lukemassa myös postauksesta Kulmapigmentointi karvatekniikalla.

Kulmapigmentoinnin esipiirros

Kulmapigmentoinnin esipiirros

Sitten pigmentoinnit kuvattuna tuoreeltaan ensimmäisen käsittelyn jälkeen.

Seuraavaksi muutama kuva näistä samoista pigmentoinneista parantumisen jälkeen.

Kulmapigmentointi karvatekniikalla ennen jälkipigmentointia

Kulmapigmentointi karvatekniikalla  parantuneena ensimmäisen käsittelyn jälkeen.

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena ensimmäisen käsittelyn jälkeen

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena ensimmäisen käsittelyn jälkeen

Asiakas toivoi tuuheampia kulmakarvoja. Lisäksi hänellä oli vielä muutama aivan pieni toive muodon suhteen, vaikka olimmekin jo hyvän ja symmetrisen muodon saavuttaneet ensimmäisellä käsittelykerralla. Jotta pääsisimme varmasti samalle aaltopituudelle mallista, teimme parantuneen pigmentoinnin päälle vielä esipiirroksen uudelleen. Tämä ei ole mitenkään tavatonta. Varsinkin epäsymmetrisiä kulmia korjatessa pigmentoinnilla, on piirros joskus hyvä tehdä uudelleen. Seuraavassa kuvassa siis olen piirtänyt parantuneen pigmentoinnin päälle vielä pigmentointivärillä hahmotelman tulevasta pienestä mallin muutoksesta.

Kulmapigmentoinnin esipiirros ennen jälkipigmentointia

Kulmapigmentoinnin esipiirros ennen jälkipigmentointia

Seuraavassa kuvassa tekemäni muutokset. Lisäsimme siis pieniä karvoja täytteeksi kulmiin ja tarkistimme symmetrian. Kuva on otettu heti jälkipigmentoinnin jälkeen.

Kulmapigmentointi karvatekniikalla jälkipigmentoinnin jälkeen (ei parantuneena)

Kulmapigmentointi karvatekniikalla jälkipigmentoinnin jälkeen (ei parantuneena)

Parantuneet pigmentoinnit ilman jälkipigmentointia

Lopuksi vähemmän selostusta ja itse asiaa eli kuvia parantuneista pigmentoinneista.

HUOM! Kaikki seuraavat pigmentoinnit (lukuunottamatta kolmea ensimmäistä kuvaa) ovat siis keskeneräisiä eli niille ei ole vielä tehty jälkipigmentointia.

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena jälkipigmentoinnin jälkeen

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena jälkipigmentoinnin jälkeen. Kuvassa on siis valmis kulmapigmentointi.

Parantunut ja valmis kulmapigmentointi

Kulmapigmentointi karvatekniikalla parantuneena jälkipigmentoinnin jälkeen. Kuvassa on siis valmis kulmapigmentointi sekä eyeliner pigmentointi yläluomella.

Kulma- ja eyeliner-pigmentointi

Kulmapigmentointi kuvattu valmiina ja parantuneena ensimmäisen eyeliner-käsittelyn yhteydessä. Asiakkaan toiveena oli jättää silmän sisänurkka kokonaan pigmentoimatta.

Parantunut kulmapigmentointi karvatekniikalla ennen jälkipigmentointia

Parantunut kulmapigmentointi karvatekniikalla ennen jälkipigmentointia. Kulmia tummennettiin sekä paksunnettiin vielä hieman.

Parantunut kulma- ja silmänrajauspigmentointi ennen jälkipigmentointia

Parantunut kulma- ja silmänrajauspigmentointi ennen jälkipigmentointia. Jälkipigmentoinnissa kulmien väriä tummennettiin hiukan, muita muutoksia ei tarvinnut tehdä.

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkipigmentointia

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkipigmentointia. Tälle pigmentoinnille ei tehty muutoksia. Ainoastaan väriä tasoitettiin. 5 vaille valmista siis.

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkpigmentointia

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkpigmentointia. Tätä pigmentoinia muokattiin hieman lähemmäksi omien kulmakarvojen sävyä, jotta pigmentointi sekoittuisi niihin vieläkin paremmin.

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkpigmentointia. Tätä pigmentoinia muokattiin hieman lähemmäksi omien kulmakarvojen sävyä, jotta pigmentointi sekoittuisi niihin vieläkin paremmin.

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkpigmentointia. Tätä pigmentoinia muokattiin hieman lähemmäksi omien kulmakarvojen sävyä, jotta pigmentointi sekoittuisi niihin vieläkin paremmin. Muita muutoksia ei tarvittu.

Epäonnsituneen pigmentoinnin korjaus

Epäonnsituneen pigmentoinnin korjaus. Asiakkaan haalistunut ja punertavaksi muuttunut pigmentointi korjattiin karvatekniikalla. Kuva otettu parantuneesta korjauksesta ennen jälkipigmentointia.

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkipigmentointia.

Kulmapigmentointi karvatekniikalla

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkipigmentointia

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkipigmentointia

Parantunut kulmapigmentointi ennen jälkipigmentointia

Kulmien pigmentointi parantuneena ennen jälkipigmentointia

Kulmien pigmentointi parantuneena ennen jälkipigmentointia. Tälle pigmentoinnille ei tehty muutoksia. Ainoastaan väriä tasoitettiin. Alkupäät olivat jääneet haaleammaksi kuin loput, mutta tällainen on yleistä ja korjaantuu jälkipigmentoinnissa.

P.S. Yritän jatkossa reipastua kuvaamaan enemmän myös parantuneita pigmentointeja!

Lisätietoja

Lue lisää blogista

Pigmentoinnin tekniikat

Kolme pigmentoinnin korjausta

Tässä postauksessa kerron lyhyesti kuvien avulla, minkälaisia korjausprojekteja alkuvuodesta tuli vastaan. Luvassa ei ole tällä kertaa yksityiskohtaisia selostuksia, vaan lyhyt läpikatsaus kolmen eri asiakkaan kulmakarvapigmentoinnin korjaamisesta saman viikon aikana.

Tapaus nro 1.

Asiakkaalle oli tehty kulmapigmentointi niin monta kertaa aiemminkin, ettei hän pysynyt itsekään enää pigmentointien määrästä laskuissa.

Epäonnistunut ja haalistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut ja haalistunut kestopigmentointi

Etenkin oikean puolella (kuvassa vasen) oleva pigmentointi oli ensimmäisessä pigmentointipaikassa lipsahtanut noin puoli senttiä alemmas kuin toinen kulma. Jäljellä tästä on enää onneksi hieman vaalean sinistä sävyä kulmaluulla.

Epäonnistunut ja haalistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut ja haalistunut kestopigmentointi

Pigmentointi suunniteltiin huolella piirtämällä molempien kulmien muoto uudelleen. Mallin piirtämiseen kuluikin yllättävän paljon aikaa, sillä kulmien asento hieman muuttuu asiakkaan pitäessä silmiä auki ja vanhat pigmentoinnit vielä tietenkin vaikeuttivat piirtämistä hieman. Kulmien malli saatiin kuitenkin symmetrisemmäksi kuin tullessa. Asiakkaan toiveena oli harmaat ja tummat kulmat, mutta päädyimme tekemään pigmentoinnin kylmällä harmaan ruskealla, ettei pigmentointi alkaisi näyttää sinertävältä. Uuden pigmentoinnin alta jäi nimittäin paikoin paljonkin punertavaa vanhaa pigmentointiväriä näkyviin ja katsoin parhaaksi olla liikaa vastaväreillä korostamatta tätä punertavaa sävyä. Siksi suosittelin väriksi mielummin ruskeaa kuin harmaata.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus. Heti käsittelyn jälkeen.

Nähtäväksi jää, meneekö asiakas vielä jonnekin muualle hiomaan tätä viimeisintä tekemääni pigmentointia, mutta ainakin lähtiessä hän vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus. Heti käsittelyn jälkeen.

Tapaus nro 2.

Asiakkaalle oli vasta muutama kuukausi sitten tehty kulmiin kestopigmentointi, joka ei muodoltaan ollut asiakasta tyydyttävä. Tässä tapauksessa värikään ei ollut tarttunut kovin tasaisesti ja intensiivisesti. Myös muodoltaan pigmentointi oli kapea ja siksi suhteellisen helposti korjattavissa.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Asiakas halusi pigmentoinnin korjauksen nimen omaan karvatekniikalla. Alla olevasta pigmentoinnista huolimatta saavutettiin todella hyvä ja luonnollinen lopputulos.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Lupasin asiakkaalle tehdä hieman extra-sensurointia kuville saadakseni niille julkaisu luvan, mutta koska mielestäni kyseessä oli niin onnistunut korjauspigmentointi, halusin välttämättä jakaa sen muidenkin kanssa.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen.

Tapaus nro 3.

Tälle asiakkaalle oli tehty kulmapigmentointi noin viisi vuotta sitten. Kameran salamavalo haalistaa kuvassa näkyvää jo haalistunutta pigmentointia, mutta minun edessäni istui asiakas, jolla oli vaalean sinertävät kulmat. Kulmapigmentointi oli kuulemma ollut pitkän aikaa heti tekemisen jälkeen aivan musta ja pysynyt tummana monta vuotta. Pigmentointi ei siis ollut asiakkaan tyyliin sopiva ja hän itse kertoikin, ettei ole ollut siihen päivääkään tyytyväinen. Muodossakin oli epäsymmetrisyyttä ja kulmat olivat muodoltaan hieman surullisen näköiset.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Valitsimme karvatekniikalla tehtävään korjaukseen väriksi asiakkaalle sopivan vaalean ruskean sävyn.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Lopputuloksesta tuli ihan tyydyttävä. Surullisen ja väsyneen ilmeen poistamiseksi muotoa oli muutettava ja päätimme rohkeasti jättää kulmaluille näkyviin vanhan pigmentoinnin päät. Niiden haalistumiseen voi mennä vielä aikaa, mutta asiakas voi peittää ne halutessaan meikillä ja säästyy joka tapauksessa nyt meikkaamasta varsinaisia kulmakarvojaan.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Lisätietoja

Lue lisää blogista

Kulmapigmentoinnin korjaus – asiakkaan paluu

Koin viime torstaina jännityksen, ilon ja onnistumisen tunteita Blackoutissa, kun aiemmin luonani pigmentoinnissa käynyt asiakas tuli uudelle käynnille. Kyseessä ei ollut aivan tavallinen kulmapigmentoinnin vahvistus, vaan olin tehnyt tälle asiakkaalle jälkipigmentoinnilla pigmentoinnin korjauksen toisen tekijän pigmentoinnin päälle. Aihetta käsittelin aiemmin blogissa ja postauksen pääsee lukemaan täältä.

Alla kuvissa muistin virkistykseksi lähtötilanne, ennen tekemääni korjauspigmentointia, ja korjattu pigmentointi.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla

1,5 vuotta sitten tekemäni epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus karvatekniikalla. Kuva otettu heti käsittelyn jälkeen.

Tekemästäni korjauksesta oli kulunut aika tarkalleen 1,5 vuotta. Varsinkin karvatekniikalla tekemäni korjauskohdat olivat haalistuneet ja muuttuneet lämpimän sävyisiksi, mutta ne olivatkin juuri siinä ihon paksuimmassa kohdassa, josta väri yleensäkin ensimmäisenä pakenee, eikä niille oltu tehty jälkipigmentointia.

Haalistunut kestopigmentointi

Haalistunut epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus

Vanhoista jäljistä näki vielä pigmentonnin muodon, mutta päätimme kuitenkin tehdä kokonaan uuden esipiirroksen: aloitimme homman alusta asti uudelleen ja päätimme olla välittämättä vanhoista palkkikulmien rippeistä.

Kulmapigmentoinnin esipiirros

Kulmapigmentoinnin esipiirros

Asiakkaan vasen kulma (kuvassa oikealla) jätettiin silmät kiinni ollessa korkeimmalta kohdalta aivan aavistuksen verran alemmaksi, sillä silmät avatessa asiakkaalla on luontainen tapa hieman kohottaa tätä kulmaa. Tämän saman kulman loppupäätä siirsimme hieman ylemmäs, asiakkaan omien karvojen ja vanhan pigmentoinnin yläpuolelle, jotta kulmista tulisi vielä entistäkin korjauspigmentointia symmetrisemmät. Tämä oli melkoista pilkun viilausta ja kokeilimme hieman erilaisia ratkaisuja, mutta koimme tämän vaihtoehdon parhaaksi. Pigmentoinnin väri pidettiin samana kuin aiemminkin, sillä asiakas oli ollut siihen tyytyväinen.

Toisen kulman alapuolelle jäi hieman punertavaa sävyä näkymään ja tietenkin sitä kuultaa vielä jonkin aikaa uusien pigmentoitujen karvojen välistä, mutta muuten lopputuloksesta tuli erittäin hyvä. Jälkipigmentointia nämä kulmat saavat odottaa vielä jonkun aikaa.

Kulmakarvojen kestopigmentointi karvatekniikalla

Kulmakarvojen kestopigmentointi karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Uusia kulmia piirtäessä en ollut pistänyt merkille arpea, joka näkyy seuraavassa kuvassa vaaleampana ihoalueena kulmakarvan loppupään yläpuolella. Tämä ainut muutos, jonka pigmentoinnille halusimme tehdä, sattui menemään tottakai tuon arven päälle, mutta pigmentointiväri tuntui onneksi siihenkin tarttuneen.

Kulmakarvojen kestopigmentointi karvatekniikalla

Kulmakarvojen kestopigmentointi karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen. Kuvassa näkyy arpikudosta vaaleampana ihoalueena.

Kulmakarvojen kestopigmentointi karvatekniikalla

Kulmakarvojen kestopigmentointi karvatekniikalla heti käsittelyn jälkeen

Asiakkaan lähtiessä en voinut kuin arvailla kumpi meistä oli enemmän iloinen näin onnistuneesta lopputuloksesta. Loppujen lopuksi asiakas siis selvisi pelkällä säikähdyksellä epäonnistuneesta pigmentoinnista. Seuraavan puolen vuoden tai vuoden kuluttua vanhat jäljet ovat varmasti jo muistoja vain.

Lisätietoja

Lue lisää blogista

Pigmentointivärin tarttuminen ja pysyminen iholla

Tässä postauksessa luvassa perustietoa pigmentoinneista. Varsinkin pigmentointia harkitseville voi seuraavasta faktapläjäyksestä olla apua. Pigmentoinnin kestosta kysellään paljon. Tässä on toivottavasti vastaus muutamiin peruskysymyksiin sekä hieman syvällisempääkin pohdintaa siitä, mitä kaikkea pigmentointia tekevän tulee osata ja tietää.

Kestopigmentoinnin ja tatuoinnin erot

Kestopigmentoinnilla korostetaan kulmakarvoja sekä silmien että huulten rajoja pitkäaikaisesti ja usein puhutaankin ns. kestomeikistä. Pigmentointi ei ole ikuinen, vaan kestää ihotyypistä riippuen iholla 1-5 vuotta. Kestopigmentoinnissa väripigmentit on tarkoitus viedä verinahkaan. Tatuointi tehdään hieman syvemmälle verinahkaan ja niin kuin varmasti kaikki tietävät, tatuoinnin kuuluukin olla ikuinen ja säilyä muuttumattomana.

Pigmentointiväri poistuu ihosta aineen vaihdunnan ja ihon uusiutumisen kautta. Vaalenemiseen vaikuttavat siis mm. ikä ja ihotyyppi, mutta myös esimerkiksi runsas auringossa oleskelu ja kosmeettiset kuorinnat voivat nopeuttaa kestopigmentoinnin haalistumista jonkin verran.

Kestopigmentoinnin edut verrattuna tatuointiin

Kulmakarvat, huulten- ja silmänrajaukset voi periaatteessa myös tatuoida iholle, mutta kasvojen iho muuttuu vanhetessaan. Pigmentoinnissa etuna on se, että sitä voidaan tarpeen mukaan muokata muodoltaan ja väriltään. Tatuointia ei siis voi esimerkiksi kulmakarvojen kohdalta juurikaan vaalentaa, mikä voi olla paikallaan vaikkapa omien hiusten ja kulmakarvojen harmaantumisen myötä. Lisäksi painovoima tekee iholle loppujen lopuksi tehtävänsä eivätkä monellakaan kulmakarvat ole aivan samassa kohtaa enää 70-vuotiaana kuin olivat 20-vuotiaana. Silmäkulmiin alkaa tulla “harakan varpaita” ja huulet menettävät täyteläisyyttään.

Toisten mielestä haalistuminen kuuluu kestopigmentoinnin huonoihin puoliin, mutta itse olen sitä mieltä, että värin huono tarttuvuus on pigmentoinnissa positiivinen ongelma. Olen kuullut niin monta surullista tarinaa epäonnistuneista pigmentoinneista, että itse teen ihan mielihyvin pigmentointia useampaan otteeseen niin, että aloitetaan vaaleammasta väristä ja eikä tehdä kerralla niin massiivisia ja paksuja kulmapigmentointeja ja rajauksia. Nykyään pigmentointivärejä kehitetäänkin siihen suuntaan, että ne lähtevät varmasti pois iholta. Suomessakin tehdyt 20-25 vuotta sitten tehdyt pigmentoinnit olivat turhankin pysyviä ja niitä tulee valitettavasti korjattavaksi vielä tänäkin päivänä.

Mikä jälkipigmentointi?

Pigmentointi on harvoin täydellinen yhden käsittelyn jälkeen ja jälkikäsittelyssä voidaan pigmentoinnin muotoa hieman muuttaa tai väriä tummentaa. Pigmentointia tehdessä tekniikka ja neulan asento on tärkeämpää kuin voiman käyttö. Jokaisen iho on erilainen; ihon paksuus ja rakenne vaihtelee myös eri kasvojen osassa. Esimerkiksi kulmakarvan alkamiskohdassa lähellä nenänvartta on iho joissain tapauksissa paksumpaa kuin kulmaluulla. Jälkipigmentoinnissa varmistetaan värin pysyvyys ja tasainen tarttuminen. Pigmentointi- ja tatuointikoneen erot eivät ole kovin merkittäviä ja näin ollen osaamaton tekijä voi saada pigmentointivärinkin tarkoitettua syvemmälle liialla voiman käytöllä. Tämän takia pigmentointia tulee tehdä mielummin useampaan kertaan kuin yrittää jyrätä väkisin kerralla valmiiksi. Liian syvälle tehty pigmentointi voi aiheuttaa iholle arpikudosta.

Tietenkin se on aina ilon aihe kun asiakas tulee jälkipigmentointiin ja huomaan pigmentoinnin olevan jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen lähellä täydellistä, mutta joskus pigmentointi ei tule valmiiksi vielä jälkipigmentoinnissakaan. Varsinkin paksulle ja rasvaiselle iholle jälkipigmentoinnissa tehdyt pienet muodon viilaukset voivat pahimmassa tapauksessa kadota iholta kokonaan. Tarttumattomuus on ilmiönä ihan normaali, vaikka tekijä olisi kokenutkin. Tällaisessa tapauksessa asiakkaan on vain tultava vielä kolmannelle käynnille. Itseään kunnioittava ja ammattiylpeä tekijä korvaa kyllä asiakkaalle tarttumisongelmat pigmentoimalla hankalat kohdat kolmannen kerran.

Kulmien ja silmänrajausten pigmentointi

Kulmien ja silmänrajausten pigmentointi parantuneena ennen jälkipigmentointia. Pigmentoinnin muoto ja väri ovat jo melko hyvin tallella, mutta silmänrajauksesta puuttuu mustalta väriltä toivottua intensiivisyyttä ja kulmakarvoissa on sekä koloja että katkoviivaisuutta. Uusi pigmentointi vaatii aina jälkipigmentoinnin.

Pigmentointivärin tarttuminen ja pysyminen iholla

Iho kuivuu ja ohenee vanhetessaan. Kuivassa ihossa talirauhasten toiminta ja verenkierto on hitaampaa, joka tarkoittaa hidasta aineen vaihduntaa ja uusiutumista, jolloin pigmentointi pysyy iholla kauemmin. Nuorella ja rasvoittuvalla iholla uusiutuminen on siis vilkkaampaa ja värin pysyminen heikompaa.

Yleisesti ottaen kuiva iho on ihotyypiltään rasvaista ihoa ohuempi, jolloin tietenkin pigmentointineula lävistää ihon tehokkaammin ja väri saadaan tarpeeksi syvälle helpommin. Vasta pigmentoinnin aloittamisen jälkeen osaan itse antaa paremman arvion tarttuvuudesta, sillä päällepäin ei ihon käyttäytymistä voi aina täysin ennustaa. Itse olen sitä mieltä, että tarttuminen ja pysyminen kulkevat käsi kädessä. Pigmentoinnin pysyvyydestä uskallan antaa arvion vasta siinä vaiheessa kun asiakas saapuu jälkipigmentointiin ja näen, miten ensimmäisellä käsittely kerralla väri on tarttunut.

Pigmentointikäsittelyä seuraavien 2 tunnin aikana ihosta voi tulla pinnan kautta ulos jopa noin 1/3 pigmenteistä. Saunomista ja rankkaa liikuntaa on hyvä välttää muutamia päiviä pigmentoinnin jälkeen, koska ne vilkastuttavat ihon aineen vaihduntaa ja pintaverenkiertoa ja voivat siis haitata värin tarttumista ja pysymistä iholla. Myös juuri ennen pigmentointiin tuloa vietetty rankka urheilutuokio voi joskus hieman hankaloittaa pigmentoinnin tekemistä.

Haalistumisnopeus on siis hyvin yksilöllistä, mutta myös eri ihon alueilla pigmentoinnin kestossa on eroa. Kulmakarvat pigmentoidaan suhteellisen rasvoittuvalle ja paksulle t-alueelle ja niiden kesto voi usein olla hieman heikompaa kuin silmänrajaus- ja huulipigmentoinnin kesto. Kulmakarvoja käydään vahvistuttamassa noin joka toinen vuosi, kun taas eyelinerin ja huulten vahvistusväli voi olla jopa 3 vuotta.

Pigmentoinnin vahvistaminen

Uuteen pigmentointiin tarvitaan siis aina jälkipigmentointi tasaisen tarttuvuuden ja pysymisen varmistamiseksi. Kun pigmentoinnin valmistumisesta on kulunut vuosi tai enemmän, puhutaan vahvistamisesta. Vahvitus on pigmentointiin tehtävä ylläpitokäsittely, joka tehdään siis yleensä 1-3 vuoden välein. Vahvistukseen on tarkoitus tulla silloin kun pigmentoinnin muoto ja väri on vielä ainakin jotakuinkin tallella eikä pigmentointia tarvitse tällöin joka kerta aloittaa alusta. Tällöin asiakkaan ei tarvitse enää jännittää, että minkälainen pigmentoinnista tulee, vaan vanha pigmentointi vain herätetään uuteen loistoonsa. Vahvistuksen hinta on edullisempi kuin uuden pigmentoinnin hinta, koska käsittelyitäkin tehdään vain yksi.

Vahvistuksessa voidaan pigmentointia muokata sen hetken tarpeisiin sopivaksi: tummentaa, paksuntaa tai pidentää sekä lisätä esim. lämpöä tai kylmyyttä sävyyn. Vahvistuksen tarpeen tiheys on kiinni asiakkaan henkilökohtaisesta kokemuksesta. Jos pigmentointi ei mielestäsi voisi olla täydellisempi, niin saadaksesi siitä joka kerta tismalleen samanlaisen, kannattaa vahvistukseen tulla ennen kuin muoto häviää. Pigmentointiin käytettävät värit sen sijaan löytyvät asiakaskortistosta.

Värimuutokset iholla

Huono puoli pigmentointiväreissä käytetyissä väripigmenteissä on se, että ne haalistuvat iholta epätasaisesti. Yleisin ilmiö on se, että ruskeat värit muuttuvat ajan myötä lämpimäksi eli punertaviksi. Tällaisia värimuutoksia voidaan korjata vihertävillä tai harmahtavilla sävyillä. On täysin käytettävästä väristä kiinni kuinka pian ja kuinka paljon väri alkaa punertaa. Sellaista ruskeaa väriä ei ole olemassakaan, joka ei punaista pigmenttiä edes vähän sisältäisi. Mitä kylmempi eli harmahtavampi ruskea valitaan, sitä hailakammaksi punertava sävy jää pigmentoinnin kuluessa. EDIT: Blackoutissa käytettävät pigmentointivärit eivät muutu haalistuessaan punertaviksi.

3D pigmentointi

3D pigmentointi. Vasemmalla puolella juuri vahvistettu kulmakarva ja oikealla lähes päivälleen 2 vuotta sitten tehty kulmapigmentointi karvatekniikalla. Oikealla oleva kulma on muuttunut normaalin värimuutoksen myötä lämpimämmän ruskeaksi. Nyt käyttämissäni väreissä ei ole huolta tällaisesta värin muuttumisesta.

Toinen tavallinen ilmiö on mustan värin muuttuminen sinertäväksi. On kuitenkin olemassa myös mustia pigmentointivärejä, jotka todellakin ovat pigmenteiltään 100 prosenttisen mustia. Tällaista eyelineriin tarkoitettua erikoispigmenttiä käytetään Blackoutissa. En ole kertaakaan tehnyt mustia kulmakarvoja kellekään (eikä ole kukaan pyytänytkään), mutta mustaa kulmapigmentointia harkitsevan kannattaa varmistua siitä, että kulmiin käytetty väri ei sisällä sinistä pigmenttiä. Toki sinertävyyttä voi korjata oranssilla tai lämpimillä ruskeilla sävyillä.

Lisätietoja

Lue lisää blogista

Pigmentointipaikan valinta

Tässä postauksessa on muutamia vinkkejä pigmentoinnin ottamista harkitseville. Osa alla olevista asioista voi tuntua itsestään selvyyksiltä, mutta olen yrittänyt koota tähän joitain pigmentointiin liittyviä pääkohtia, joilla voidaan välttää oikotie epäonnistumiseen. Usein pigmentointiin tulijoilla riittää toki muitakin kysymyksiä. Niistä voi tehdä itselleen vaikkapa muistilistan jo ennen yhteydenottoa pigmentointipaikkaan.

pigmentointi

Kuva: Si Moda

Mitä hinta sisältää?

Selvitä, mistä maksat. Uusi pigmentointi tarvitsee aina jälkipigmentoinnin ja yleensä ilmoitettu hinta sisältää kaksi käyntiä, mutta tämä on syytä varmistaa etukäteen. Joillakin iho ei ota väriä niin hyvin vastaan kuin toisilla. On siis syytä selvittää, minkä suuruinen kustannus tulee, jos värin tarttumisessa olisikin ongelmia eikä pigmentointi tulisikaan valmiiksi vielä jälkipigmentoinnissa.

Portfolio

Oman kokemukseni mukaan asiakkaat antavat ottaa pigmentoinneistaan ennen ja jälkeen kuvat, jos tekijä ei arastele pyytää kuvia. Jos tekijällä ei ole näyttää kuvia tekemistään pigmentoinneista, kannattaa miettiä eikö niitä oikeasti ole vai eikö niitä haluta näyttää. Pätevällä pigmentoijalla pitäisi olla kuvia nähtävillä vähintään hoitolassaan. Kaikki asiakkaat eivät halua kuviaan julkaistavan internetissä, mutta soittamalla pigmentoijalle etukäteen on yleensä mahdollista sopia aika, jolloin voi mennä katsomaan kuvia aikaisemmin tehdyistä töistä.

Kehotan valitsemaan pigmentointipaikan ensisijaisesti kuvien perusteella: etsi siis sellaisia kuvia, jotka miellyttävät omaa silmääsi. Ei ainoastaan riitä, että pigmentointiin mennessä sinulla on referenssikuva mukana. Varmista etukäteen, että valitsemasi tekijä voi myös toteuttaa toiveesi eli toisin sanoen tutustu hänen käsialaansa huolella, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä.

Koulutus

Pigmentoijalta voi kysyä koulutustaustasta. Pigmentointikoulutukset järjestetään Suomessa poikkeuksetta kurssiluonteisesti eikä pigmentointia siis opeteta kosmetologikoulussa. Ei ole kiellettyä myöskään kysyä, kuinka monen vuoden kokemus tekijällä on pigmentoimisesta. Tietenkin tekijöitä on eritasoisia ja kädenjälkeä on niin monenlaista kuin pigmentoinnin tekijääkin. Vuosien kokemuskaan ei välttämättä takaa sellaista pigmentointijälkeä, jota asiakas on omaan pigmentointiinsa hakemassa. Ymmärrän, että alaa tuntemattomana voi olla vaikea arvioida tekijän koulutustaustan asiallisuutta, vaikka kurssidiplomi olisikin nähtävillä. Siksi tärkeämpänä pitäisin työnäytekuvien nähtäväksi pyytämistä, kun arvioidaan pigmentoijan pätevyyttä.

Luota ensivaikutelmaan

Asiakkaat, jotka ovat tulleet korjauttamaan epäonnistunutta kestopigmentointiaan kertovat poikkeuksetta samaa tarinaa: jo ennen pigmentoinnin aloittamista heille on voinut tulla epäileväinen olo. ”Mutta sitten en vaan kehdannut siitä enää lähteä, kun tilanne oli jo niin pitkällä…” Kyllä asiakkaalla on mielestäni oikeus peruuttaa varaamansa aika mikäli palvelu ei miellytä kun on näin pysyvästä toimenpiteestä kyse.

Pigmentointiin käytettävän värin ei pitäisi olla salaisuus

Kulmapigmentoinnin korjauksiin tulevia asiakkaita yhdistää myös se, ettei heille ole näytetty värivaihtoehtoja. Usein kysytään ainoastaan tehdäänkö ruskea vai musta. Ja silti lopputulos on saattanut olla jotain ihan muuta kuin mitä on luvattu. Asiakkaan mielipidettä pitäisi kysyä minun näkemykseni mukaan jo ihan hyvän asiakaspalvelun kannaltakin. Tekijän suosituksia on kuitenkin syytä kuunnella. Tärkeää on se, ettei pigmentoinnista tehdä ainakaan liian tummaa. Tummentaminen myöhempänä ajankohtana on aina mahdollista.

Vaadi saada nähdä itsesi peilistä ennen pigmentoinnin aloittamista

Sitten sellainen toinen ihan minulle ja varmasti monelle muullekin itsestään selvä asia kuin suunnitellun mallin asiakkaalle peilistä näyttäminen: jos tilanne yritetään hoitaa pelkällä 3 sekunnin vilautuksella, on ihan ok viheltää peli poikki. Asiakkaalla pitäisi olla oikeus vaikuttaa haluttuun lopputulokseen. Ei tatuoijakaan aloita tatuoimista ennen kuin asiakas on hyväksynyt kuvan ja kohdan mihin se tehdään. Puhumattakaan siitä, että tatuointia alettaisiin tehdä sokkona, ilman iholla olevaa mallipiirrosta. Ikävä kyllä tällaisiakin tarinoita olen kuullut ja nähnyt kulmapigmentointeja, joita ei ole iholle etukäteen suunniteltu.

Pigmentoinnissa omat kulmakarvat eivät ole tiellä

…tai voivat olla, mutta ammattilainen kyllä pärjää tämän ongelman kanssa. Ainakin itse näen asiakkaan omista vähistäkin karvoista kulmien luonnollisen kasvukohdan ja sitä pyrin itse pigmentoinneissa noudattamaan. En tietenkään orjallisesti, mutta useimmalla meistä kulmat kasvavat suurimmaksi osaksi ihan hyvässä kohtaa, uskokaa pois. Mikäli omia karvoja on edes vähän, ei kulmapigmentoinnin paikkaa tarvitse sen kummemmin yleensä silmien yläpuolelta etsiä. Myös eyeliner -pigmentoinnissa on hyvä aloittaa ja lopettaa pigmentointi siihen missä omat ripset kasvavat.

Omista kulmakarvoista ja ripsistä ei siis ole tarpeen luopua ennen pigmentointiin menoa. Joitain yksittäisiä kasvuvaiheensa loppupäässä olevia karvoja voi pigmentoinnin yhteydessä irrota, mutta ne kasvavat kyllä takaisin. Mikäli pigmentoija haluaa ajella omat kulmakarvasi pois ennen aloittamista, kannattaa tästä kunniasta kieltäytyä.

Pigmentointipaikan valinta

Kuva: Si Moda

Lisätietoja

Lue lisää blogista

Kulmapigmentoinnin korjaus jälkipigmentoinnilla osa 2

Tällä kertaa luvassa oli edellistä esimerkkiä haastavampi tapaus. Asiakas tuli jälkipigmentointiin Blackoutiin korjauttamaan toisessa paikassa tehtyä kulmapigmentointiaan. Väri oli asiakkaan tyyliin ja kylmän ruskeisiin hiuksiin nähden liian punertava eikä asiakas ollut tyytyväinen pigmentoinnin muotoon. Alla olevassa kuvassa oleva pigmentointi oli tehty onneksi vain kerran ja jälkipigmentoinnin yhteydessä sitä paranneltiin mahdollisuuksien mukaan. Tämä asiakas oli käynyt samassa hoitolassa kuin edellisessäkin casessa ollut henkilö. Edelliseen pigmentointipostaukseen pääset tästä. Asiakkaalle oli tämä ensimmäisen käsittelyn tehnyt pigmentoija sanonut, että yleensä eivät asiakkaat kuulemma tule jälkipigmentointiin. En ihmettele.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Haasteellisen muotoinen pigmentointi

Kuvassa voidaan nähdä epäsymmetrisyyttä sekä alkamis- ja päättymiskohdissa sekä kulmien korkeimmissa kohdissa. Lisäksi kulmat ovat ainakin minun makuuni hieman liian ylhäällä. Hyvä juttu oli kuitenkin se, että kulmat olivat sen verran ohuet, että niitä oli mahdollista paksuntaa alareunasta. Asiakas halusi itsekin kulmiin hieman lisää massaa ja kulmakarvoja kasvoi luonnostaankin pigmentoidun alueen alapuolella, joten liian paksuista tai alas tulevista kulmista ei ollut vielä huolta. Väriksi pigmentointiin sovittiin jo konsultointikäynnillä se sama kylmän ruskea, jolla punaisuutta saatiin edelliselläkin asiakkaalla piiloon ja kulmista hitusen tummemmat.

Pigmentointi oli kokonaisuudessaan epäluonnollisen muotoinen ja koska korkein kohta oli liian ylhäällä jo nyt, oli uuden mallin suunnittelussa minulla paljon tekemistä, koska halusin välttää vahvistamasta vanhaa pigmentointia sellaisista kohdista, missä pigmentointiväriä ei alun perinkään olisi mielestäni pitänyt olla. En mielelläni tee kuraa kuran päälle, mutta tällä kertaa ei karvatekniikastakaan ollut paljon apua, joten värittelin huolella vanhat värit suurelta osin piiloon. Pyrin tekemään pigmentoinnille uudet raamit ilman, että kulmat nousevat yhtään ylemmäs.

Todelliseksi ongelmaksi osoittautui toisen kulman alkamiskohta, jota en vahvistanut ollenkaan, vaan sovimme asiakkaan kanssa, että se saisi jäädä vahvistamatta. Muutamasta muustakin kohtaa jäi ihan vähän vanhaa väriä pilkottamaan, ja jäimme toivomaan, että se haalistuisi pois mahdollisimman pian. Jälkipigmentoinnin jälkeen pigmentointi toki näyttää kuvassa aika hurjalta terävine reunoineen, mutta parantuessaan jälki on toki pehmeämpi.

Epäonnistuneen pigmentoinnin korjaus jälkipigmentoinnilla

Epäonnistuneen pigmentoinnin korjaus jälkipigmentoinnilla

Kuva on otettu valitettavasti niin, että kasvot eivät ole suoraan kameraan ja lisäksi salamanvalo hieman häiritsee, mutta toivottavasti tästä saa kuitenkin idean tekemistäni parannuksista. Asiakas oli uuteen malliin ja väriin tyytyväinen, vaikka kulmista ei omasta näkokulmastani täydellisiä saatukaan. Usein kulmakarvapigmentointien korjaaminen on hyvin projektiluontoista ja täydellisen lopputuloksen saavuttamiseen voi mennä paljon aikaa ja useita pigmentointikertoja.

Lisätietoja

* Katso kuvia tai lue lisää kestopigmentoinneista
* Lue lisää epäonnistuneiden kestopigmentointien korjauksista
* Lue lisää epäonnistuneiden kestopigmentointien korjauksista blogistamme

Lue lisää blogista

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus osa 2

Liian tummat ja epäsymmetriset kulmakarvat vaivasivat seuraavaa kulmapigmentoinnin korjaukseen tullutta asiakastani. Lue miten aluksi toivottoman tuntuisesta tilanteesta selvittiin ja millainen pigmentoinnista tuli korjauksen jälkeen. Asiakas oli ostanut ns. city-diilin samasta paikasta kuin edellisessä postauksessa ollut asiakas. Edelliseen postaukseen pääset tästä.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut pigmentoinnin korjausyritys…

Korjauspotilaistani tämä asiakas oli ainoa, joka oli käynyt paikan päällä reklamoimassa kulmapigmentoinnistaan. Epäonneksi alkuperäinen tekijä olikin veloituksetta korjannut pigmentointia tekemättä esipiirrosta. Myös väri oli ilmeisesti matkalla vaihtunut. Jälkipigmentoinnistahan ei muuten ollut mitään puhetta ensimmäisellä pigmentointikerralla ja jostain syystä pigmentointia oli siis korjattu vain osaksi ja tummemmalla värillä, vaikka asiakas oli sanonut, että väri oli jo ennestään hänen makuunsa liian tumma. Veikkaan, että alkuperäiseltä tekijältä oli unohtunut laittaa ylös, mitä väriä oli käytetty ensimmäisellä pigmentointikerralla.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Ensimmäiseen käsittelyyn käytetty tummanruskea väri oli mielestäni ihan kaunis ja sopi asiakkaan luonnollisten kulmakarvojen ja hiusten väriin, mutta asiakkaan makuun se oli liian tumma. Korjausväri oli kylmempi ja erottui epämieluisasti pigmentoinnista. Osa värin epätasaisuudesta sekä muodon epäsymmetrisyydestä voi tietenkin johtua siitä, ettei väri ollut tarttunut kunnolla, mutta toisaalta pigmentoinnin ääriviivat olivat niin selkeät, että minun on vaikea kuvitella, että väri olisi yhtäkkiä vain kadonnut joistain kohdista kokonaan. Pigmentointia tehdessä värin tarttuminen tasaisesti ei ole koskaan itsestään selvyys, mutta tämä toinen käsittelykerta kertoo mielestäni tekijän epäammattimaisuudesta. Olisi varmaankin ollut parempi kieltäytyä korjaamasta koko pigmentointia, jos ei oikeasti ole kiinnostunut paneutumaan asiakkaan ”ongelmaan”.

…ja lopulta onnistunut pigmentoinnin korjaus

Asiakkaan soittaessa minulle oli toisesta pigmentointikerrasta kulunut 3-4 viikkoa. Konsultointikäynnillä ehdotin hänelle laserpoistoon menoa, mutta asiakas ei halunnut sitä. Ainut vaihtoehto oli siis yrittää tasoittaa pigmentoinnin väriä ja piirtää sille uudet, symmetrisemmät ääriviivat. Vaaleampia en näistä luvannut saada, mutta asiakas suostui tarjoamaani parannusehdotukseen.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus peittämällä

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus peittämällä

Kuvassa on tekemäni pigmentointi heti käsittelyn jälkeen. Väriksi valittiin tumman ruskea. Mustia kulmapigmentointeja en mielelläni tee lainkaan. Arvioin, että valittu väri tasoittaa tarpeeksi pigmentoinnin värieroja tummentamatta pigmentointia liikaa.

Asiakas oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja tuli vielä näyttämään tekemääni pigmentointia parantuneena. Alla olevassa kuvassa nähtävillä ennen ja jälkeen –tilanne. Vaikka parannusta tapahtuikin, ei pigmentointiväri tarttunut täysin tasaisesti. Asiakkaan kannalta olisi toivottavaa, että pigmentointi haalistuisi tasaisesti, jotta väriä voisi mahdollisimman pian muuttaa enemmän sellaiseksi kuin asiakas sen haluaisi olevan. Muotoon saatiin tehtyä kuitenkin merkittävä parannus eikä asiakas ole enää välttämättä jokapäiväisesti kulmien alusta asti piirtämisen kanssa naimisissa.

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus peittämällä

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus peittämällä

Nostan tälle tytölle hattua sinnikkyydestä ja rohkeudesta! Niin kuin nostan jokaiselle asiakkaalle, jotka laseroinnin sijaan luottavat huonoista kokemuksistaan huolimatta kasvonsa vielä uudelleen pigmentointiammattilaisen käsiin.

Lisätietoja

Lue lisää blogista

Epäonnistuneen kestopigmentoinnin korjaus

On hieman hankalaa vetää siihen rajaa, mitkä ovat jälkipigmentoinnissa tehtäviä normaaleja pieniä korjauksia ja mikä lasketaan epäonnistuneeksi kestopigmentoinniksi. Sitä vartenhan se toinen käsittely nimeltä jälkipigmentointi tehdään, että pigmentointia muutetaan, mikäli halutaan tummentaa (yleensä tummennetaan, sillä vaalentaminen on haastavaa tai jopa melkein mahdotonta) ja myös muotoa voidaan hioa. Omatekemilleni pigmentoinneille en ole kertaakaan jälkipigmentoinnissa tehnyt hurjia muutoksia. Muotoa tai paksuutta ei ole yleensä ollut tarpeen muuttaa lainkaan. Katsoisin tämän johtuvan huolellisesta suunnittelusta, johon asiakas saa vaikuttaa koko prosessin ajan.

Ehkä itse rajaisin pigmentoinnin korjauksen ja jälkipigmentoinnin eron siihen, että kestopigmentointi on epäonnistunut silloin kun asiakas ei ole mihinkään pigmentoinnissa tyytyväinen. Itse kokisin epäonnistuneeni totaalisesti, mikäli asiakas ei tulisi luokseni jälkipigmentointiin.

Kun kaikki menee pieleen

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Yllä olevassa kuvassa oleva asiakas oli melkoisessa shokissa soittaessaan minulle pigmentointia seuranneena päivänä. Soittaessaan hän oli jo ehtinyt yrittää peittää mustalta näyttäneitä liian korkealle piirrettyjä kulmiaan meikkivoiteella töihin mennessään, koska ei kehdannut kulkea ihmisten ilmoilla pigmentoinnin ollessa liian tumman värinen ja oudossa kohtaa. Asiakkaalle oli siis annettu puutteelliset jälkihoito-ohjeet ja kaiken kukkuraksi pigmentoija oli ajellut kertakäyttöisellä partahöylällä myös kaikki hänen omat kulmakarvansa pois. Jälkihoidossa opastaminen ja asiakkaan kuunteleminen eivät kuuluneet tähän ”city-diiliin”, mutta kulmien ”siistiminen” ikävä kyllä sisältyi. Kuvassa kulmakarvat ovat jo alkaneet kasvaa takaisin. Pigmentointipaikan nimeä en viitsi tässä mainita, vaikka mieli tekisikin.

Asiakas olisi halunnut tulla näyttämään ja korjauttamaan pigmentointiaan vaikka samana päivänä, mutta selitin hänelle, etten voi sanoa niin tuoreesta pigmentoinnista mitään ja annoin hänelle puhelimitse jälkihoito-ohjeet. Konsultointikäynti sovittiin viikon päähän eli sellaiseen ajan kohtaan jona rupi vaihe olisi varmasti jo ohitse ja voisin antaa arvion siitä, voiko pigmentointia korjata.

Asiakas kertoi, että koko pigmentointikäynti oli kokonaisuudessaan kestänyt noin 45 minuuttia. Vertailun vuoksi voin sanoa, että itse varaan uuden kulmakarvapigmentoinnin tekoon jokaiselle asiakkaalle 2 tuntia ja 45 minuuttia.

Oudon värinen pigmentointi

Kuvassa on vasta 3 viikkoa vanha pigmentointi, vaikka punertavan värin perusteella sen luulisi olevan ainakin pari kolme vuotta sitten tehty. Pigmentoinnin punertavaksi muuttunut väri voi johtua joko pigmentointiväristä itsestään tai asiakkaan jälkihoidon laiminlyönnistä. On mahdollista, että rupivaiheessa olevaa pigmentointia on nypitty ja rupea irrotettu, jotta pigmentointiväri tulisi paremmin iholta pois. Koska asiakas kuvaili pigmentoinnin näyttäneen alkuun todella tummalta ja pigmentointi oli tehty liian ylös, oli varmasti tällä kertaa hyväkin asia, ettei väri ollut jämähtänyt iholle enempää.

Epäonnistunut kestopigmentointi

Epäonnistunut kestopigmentointi

Selvennettäköön vielä, että punainen pigmentti pysyy ihossa väripigmenteistä kauimmin eikä sellaista ruskeaa pigmentointiväriä (tai muutakaan ruskeaa väriä) ole olemassa, joka ei punaista sisältäisi. Toiset sisältävät toki enemmän ja toiset vähemmän, mutta yleensä ruskea kulmakarvapigmentointi alkaa kuluessaan ainakin jonkin verran punertaa. EDIT: Blackoutissa käytetyt pigmentointivärit eivät muutu haalistuessaan punertaviksi.

Pigmentoinnin korjaus

Varasimme ajan pigmentoinnin korjaukseen seuraavaan mahdolliseen ajan kohtaan tietenkin niin, että ensimmäisestä pigmentointikerrasta tuli 3 viikkoa täyteen, jolloin käsitelty alue on varmasti kauttaaltaan parantunut.

Pigmentoinnin väriä haluttiin jälleen muuttaa ja pigmentointia paksunnettiin sen alaraunasta aivan kauttaaltaan. Sovimme asiakkaan kanssa, etten vahvista pigmentointia aivan sen yläreunasta, vaan toivomme, että se haalistuu mahdollisimman pian. Punaista pigmentointia jäi näkyville kuitenkin hyvin vähän ja asiakas voisi halutessaan käyttää meikkivoidetta punaisuuden peittoon pigmentoinnin yläreunasta. Asiakkaan toiveena oli pyöreähkö ja pehmeä alkamiskohta. Kulman korkeimpaan kohtaan teimme loivan kulman, jotta pigmentointi ei olisi muodoltaan ohan niin pyöreä kuin alkuperäinen ja yleisilme niin hämmästynyt. Myös pigmentoinnin päättymiskohtia päätettiin jatkaa muutamalla millimetrillä. Toisin sanoen kaikkea korjattiin hieman.

Epäonnisuneen kestopigmentoinnin korjaus

Epäonnisuneen kestopigmentoinnin korjaus

Viimeeksi pigmentoidussa kulmassa on vielä nähtävillä hieman punoitusta ja ruvotusta, mutta se kuuluu useimmiten asiaan heti pigmentoinnin jälkeen. Oman mittapuuni mukaan lopputulos oli vielä kaukana täydellisestä, mutta siitä tuli kuitenkin sellainen, että asiakas kehtaa kulkea ihmisten ilmoilla ilman jatkuvaa häpeän tunnetta.

Näin pigmentoinnin parantuneenakin toisen palvelun yhteydessä ja vaikka väri ei ollut tarttunut täysin tasaisesti ja punaisuus hieman kuulsi paikoittain läpi, oli asiakas siihen edelleen tyytyväinen. Teen pigmentoinnin korjaukset aina kertakäsittelynä ja asiakkaalle itselleen jää päätettäväksi haluaako hän myöhemmin jatkaa korjausprojektia minun avullani tai muualla vai antaako pigmentoinnin haalistua kokonaan pois.

Lisätietoja

Lue lisää blogista